Refresh loader

Hyvin säilynyt kulttuurikohde

Hyvin säilynyt kulttuurikohde

Jokainen tietää Turun historiasta ainakin yhden tapahtuman: vuonna 1827 tapahtuneen Turun palon. Yhden vuorokauden tuli oli ehtinyt polttaa kaupungin melkein kokonaan, ja sen puurakenteinen historiallinen perintö paloi lyhyessä ajassa. Yksi kortteli on kuitenkin säästynyt tulelta, vaikka se onkin kokonaan puurakenteinen: Luostarinmäki. Sen sijainti on ollut vähän kauempana kaupungin keskustasta, ja alue tunnettiin vähävaraisten ihmisten korttelina, joka oli tarkoitus jossain vaiheessa purkaakin – mutta loppujen lopuksi se nimettiin kulttuurikohteeksi ja nyt siellä toimii museo.

Luostarinmäen Historiaa

Kun saavutaan Luostarinmäelle, tuntuu siltä, että saavuttiin vanhan ajan kylään, johon sivilisaatio ei ole vielä ulottunut pitkillä käsillään ja täällä elämä kulkee eri tahtiin ja eri tapaan. Ensimmäisiä rakennuksia ilmestyi tänne jo reippaasti ennen Turun paloa, ja asukkaat olivat pääosin aika köyhiä, mikä heidät sitten loppukädessä pelastikin: kaukana keskustasta tontit olivat paljon halvempia, ja tänne pääsi rakentamaan omia mökkejä melkein uutena turkulaisena. Talojen ilme muuttui pikku hiljaa sekä omistajien vaihdon yhteydessä että rakentamismuodin määräämänä, mutta alkuajatus on ollut aina sama: jokaisella oma alueensa.

Turun Luostarinmäellä elettiin täysin omaa elämää, eikä se paljon muistuttanut tavallisen turkulaisen arkea. Ensimmäisiä mökkejä rakennettiin Luostarinmäelle jo 1700-luvulla, ja jokaisen talon yleiskuva oli hyvin pitkälle samanlainen: piha rakennettiin umpeen niin, että alueelle päästiin portista. Portissa oli kyltti, joka kertoi korttelin nimen ja tontin numeron. Talojen interiööri oli hyvin yksinkertainen: tuvassa tehtiin kaikkea ja loput tarpeelliset tilat löytyivät pihasta. Tuvassa siis elettiin eli tehtiin töitä, syötiin, nukuttiin ja laitettiin ruokaa, ja vessassa käytiin ulkokäymälässä. Karjalle oli myös omat paikat pihassa, jos taloudesta löytyi karjaa.

Luostarinmäellä tehtiin käsitöitä ja karjanhoitoa. Käsityö onkin ollut Varsinais-Suomelle tärkeä elinkeino läpi aikojen, ja Luostarinmäessä siihen pääsee tutustumaan tarkemmin: alue entisöitiin niin, että talot ja niiden sisältö vastaavat ennen Turun paloa vallinnutta tilannetta, ja vaikka entiset Luostarinmäen asukkaat eivät jättäneet tänne paljon omaa tavaraa, Turun kaupunki sai hyvin tukea museon perustamiseen erilaisilta nykyajan käsityöläisiltä. Luostarinmäellä verstaat eivät ole pelkkää pölyistä museokamaa vaan ne ovat kaikki toimivia, ja eri alojen käsitaidon osaajat tekevätkin täällä töitään säännöllisesti kesäisin.

Käsityöläismuseon Toiminta

Se, mikä Luostarinmäelle todella houkuttaa, on sen aitous. Vaikka ymmärretään, että paikka on entisöity ja siihen on käytetty paljon energiaa, aikaa ja rahaa, entisöinnin lopputulos on hyvin aito. Jopa museohenkilökunnan vaatetus vie vierailijan vanhaan aikaan, jolloin naiset käyttivät puuvillamekkoja ja miehet puuvillakauluspaitoja. Kankaita kudottiin täällä museon alkuajoista lähtien ja niitä käytettiin sekä museohenkilökunnan vaatteiden ompeluun että myös sisustukseen eli verhoihin, vuodevaatteisiin ja mattoihin. Jopa kankaiden kuvio saatiin samanlaiseksi: mallina käytettiin vanhoja turkulaisten käyttämiä kankaita, joita löytyi Luostarinmäen korjausprosessin aikana.

Alue onnistuttiin entisöimään hyvin sen detaljeja myöten: ikkunapenkeillä kukkii pelargonioita, kukkapenkeiltä löytyy perennoja, ja talojen interiööri ikään kuin sanoo, että emäntä on lähtenyt pihalle ja palaa kohta takaisin. Taloissa on paljon sekä valmiita että keskeneräisiä käsitöitä, joita tuon ajan naiset tekivät eli erilaista ompelu- ja neulontatavaraa. Oman kulttuurin tunteminen alkaa minun mielestäni juuri tällaisista kokemuksista, joita mummommekaan eivät enää muista vaan tositarinat täytyy kaivaa syvemmältä. Luostarinmäki auttaa siihen erinomaisesti, ja jos on kiinnostusta siitä, mihin olemme päässeet edellisen kahdensadan vuoden aikana kehityksessämme, kurkkaa Luostarinmäkeen: täältä se vastaus löytyy hyvin.