Refresh loader

Tekemistä koko perheelle ja koko päiväksi

Tekemistä koko perheelle ja koko päiväksi

Turussa ei ole olemassa Korkeasaaren kaltaista varsinaista eläintarhaa, mikä on luonnon ystävän mielestä kehuttavaa: en siis vieläkään ymmärrä, miksi eri puolilta maailmaa tuotuja eläimiä pitäisi laittaa häkkeihin heille täysin sopimattomassa ympäristössä? Turussa ollaan sen sijaan päästy yhdistämään eläintarha, vesipuisto ja huvipuisto samassa paikassa, tosin kyse ei ole ihan Turusta vaan Turun seudulla sijaitsevasta Liedosta, johon Turusta on vain parinkymmenen minuutin ajomatka.

Zoolandia: Niin Lapsille Kuin Aikuisille

Zoolandia avattiin vuonna 1984 ja jo silloin se oli ehtinyt kasvattaa nopeasti suosiotaan: siellä oli Suomen ainoa norsu ja muutenkin eläinlajeja löytyi vajaat sata eli aika paljon. Tänä päivänä Zoolandia toimii koko perheen ajanviettopaikkana ja siellä viihdytään pidempäänkin kuin vain yhden päivän aikana: alueelta löytyy leirintäpaikkoja ja hostelli, joten yöpyminen onnistuu helposti, ja tekemistä riittää vaikka viikoksi. Tässä vielä mainittakoon, että lapset eivät ole mikään pääsyehto Zoolandiaan vaan sinne sopii tulla myös aikuisporukalla – ja se kannattaa. Zoolandiassa ikään kuin palataan takaisin lapsuuden aikoihin, kun maailma tuntui isolta ja ihmeelliseltä.

Zoolandiassa on parasta käydä kesällä, kun alueen kaikki palvelut toimivat eikä tule kylmä. Kouvolan Tykkimäestä tai Helsingin Linnanmäestä poiketen täältä ei löydy hirveän isoja huvilaitteita, mutta ne, jotka ovat tarjolla, jättävät jokaiselle vierailijalle hyviä muistoja: täällä keskitytään enemmän ihmisen toimintaan kuin laitteiden kuntoon. Sekä aikuiset että lapset pääsevät keinumaan monipuolisissa keinuissa, kävelemään labyrintissa, kiipeilemään turvallisilla kiipeilytelineillä ja jopa veneilemään. Täällä on kaikkea sähköautoista maapomppuun, ja kun uskaltaa tulla tänne lapsellinen mieli päällä, päivä kuluu erittäin nopeasti ja halutaan varmasti lisää. Lipun hintakin on seuraavana päivänä mukavat kuusi euroa, kun ensimmäisestä päivästä maksetaan 22,50 euroa ja pidetään ranneke tallessa.

Turkulaisille Zoolandia sopii käytäväksi useammankin kerran saman kesän aikana. Erityisesti lapsiperheiden kannalta on erinomaista, että Turun seudulta löytyy paikka, jossa voidaan käydä joka vuosi lasten kehittyessä ja kasvaessa: ensimmäisinä vuosina heitä kiinnostavat vain liukumäen, mutta luonnollinen kiinnostus ympäristöstä kasvaa koko ajan ja lapset kaipaavat jotain mielenkiintoista, jotain muuta – ja sitä saa aina samasta paikasta. Kotieläinpihassa voi tutustua erilaisiin eläimiin, joita ei tuttavien luona yleensä näe, ja eläimistä pidetään täällä hyvää huolta: Zoolandiahan on enemmän ympäristöalue kuin eläintarha.

Palvelu Pelaa

Zoolandiassa voi järjestää vaikka perhejuhlat, jos siltä tuntuu, eikä sitä varten ole pakko olla turkulainen vaan saapuminen onnistuu muualtakin Suomesta, kunhan muistaa varata hostellihuoneen tai ottaa teltat mukaan. Paikan henkilökunta tekee kaikkensa sen eteen, että perheen juhlatilaisuudesta kuten lapsen syntymäpäivästä tai jopa häistä saadaan mahdollisimman rento ja samalla juhlava tapahtuma. Perhetapahtumien lisäksi Zoolandiaan tullaan luokkaretkelle, mikä onkin suosittua turkulaisissa kouluissa. Ryhmäretket täytyy varata etukäteen, mutta eihän se ole mikään ongelma, kun kyseessä on koko ryhmän saapuminen ja ryhmäkin pitää saada kasaan hyvissä ajoin.

Yrityksille Zoolandia tarjoaa kokouspalveluita ja virkistyspäivämahdollisuuksia. Turkulaisessa yrityksessä töiden tekeminen tuntui välillä tavallista hauskemmalta, kun firman virkistyspäivä sujui niinkin lapsellisessa ympäristössä kuin Zoolandiassa ja sen jälkeen palattiin taas kollegoiden kanssa toimistoon etsimään ratkaisuja vaativiin haasteisiin. Tällainen lapsellinen, mutta erittäin mukava ja lämmin vaihtelu menestyvän turkulaisen tädin arkeen tuntui aivan upealta, kun pystyi olemaan taas kerran oma itsensä ja nauttimaan ympäristöstä työmurhia ajattelematta. Toivottavasti yhä useampi turkulainen työnantaja ottaa tämän huomioon ja tulee järjestämään kokouksiaan enemmän luovassa kuin perinteisessä virallisessa muodossa – se nimittäin toimii ja vallan mainiosti!