Refresh loader

Turku tarjoaa mainiot puitteet illallisille, pubikierrokselle tai koko yön juhlinnalle

Turku tarjoaa mainiot puitteet illallisille, pubikierrokselle tai koko yön juhlinnalle

Turku on tunnettu omaperäisistä pubeistaan, mukavista ja tunnelmallisista ravintoloista sekä letkeän leppoisasta yöelämästä. Monet pitävät Turkua jopa Helsinkiä parempana illanviettopaikkana. Totta on, että kaupungista löytyy todella monipuolisesti tunnelmallisia illallispaikkoja, kotoisia tai erikoisia baareja ja legendaarisia yökerhoja. Kesäaikaan valikoima kasvaa vielä jokilaivoilla.

Kouluun, pankkiin, apteekkiin vai yleiseen käymälään?

Turussa useisiin vanhoihin tiloihin on rakennettu baari, jonka nimestä voi edelleen päätellä, missä käytössä tila on ollut aiemmin. Vanhassa pankissa toimii nykyään Old Bank, koulussa Panimoravintola Koulu, vanhassa yleisessä käymälässä The Waterloo Pub ja entisessä apteekissa Ravintola Uusi Apteekki.

Panimoravintola Koulu on Suomen suurin panimoravintola ja se sijaitsee Turussa Eerikinkadun ja Kristiinankadun kulmassa. Alkuperäinen koulurakennus valmistui vuonna 1889 ja sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Isak Lindqvist ja Bruno Granholm. Tyyliltään koulutalo edustaa uusrenessanssia. Kun rakennus oli koulukäytössä, siinä toimi lähinnä ruotsinkielisiä tyttökouluja. Nykyään rakennuksessa tuotetaan kolmea eri olutta, sesongin mukaan vaihtelevia erikois- ja kausioluita sekä kolmea siideriä.

Ravintola Old Bank sijaitsee 1900-luvun alussa rakennetussa, arvokkaassa ja historiallisessa pankkikiinteistössä aivan Turun ydinkeskustassa, kauppatorin tuntumassa. Komea graniittirakennus on jugendarkkitehti Frithiof Strandellin piirustusten mukaan rakennettu. Pankkirakennus on sisältä suunniteltu antiikkia ihannoivaan kertaustyyliin. Rakennuksesta löytyy yhteensä kolme pankkiholvia ja satoja tallelokeroita. Ikkunoissa on edelleen vuoden 1920 upeat lasimaalaukset, jotka kuvaavat tuon ajan teollisuutta, kaupankäyntiä ja merenkulkua. Pankkitoiminta loppui rakennuksessa toukokuussa 1992, jonka jälkeen tila muokattiin ravintolakäyttöön. Rakennushistoriallisesti talossa on tehty kuitenkin vain vähäisiä muutoksia, lähinnä välttämättömät pintaremontit sekä uuden tekniikan vaatimat muutokset. The Old Bank -ravintola on JKS-ravintoloiden omistuksessa.

Kaskenkadulla sijaitseva Ravintola Uusi Apteekki on tuttu mm. Vares-elokuvista, joissa Turku on muutenkin tärkeässä roolissa. Kaskenkatu on yksi vanhimmista Turun kaduista ja siellä oli toimintaa jo 1300-luvulla, sillä kadulla sijaitsi tuolloin Turun Pyhän Olavin luostari. Vuonna 1907 apteekkari Frans E. Ditzler aloitti yritystoiminnan samana vuonna valmistuneessa jugendtalossa. Talon oli suunnitellut arkkitehti Frithiof Strandell, jolta tilattiin myös apteekin kalusteet. Tiloissa avattiin seurusteluravintola vuonna 1993. Uusi Apteekki valittiin vuonna 2015 Vuoden olutravintolaksi ja oluita onkin valittavana yli 150 laatua. Paikassa on myös laaja valikoima alkoholittomia oluita.

Baarissa voi olutta hörppiessä pelata myös lautapelejä ja valikoimasta löytyy tietenkin teemaan sopivasti myös Vares-peli. Apteekkiin tullaankin usein istumaan iltaa pidemmäksi aikaa kaveriporukalla. Baarissa on sekä pystypöytiä että pöytäryhmiä.

The WaterLoo eli entinen Puutorin vessa on englantilainen pubi, jonka omistaa britti Tim Glogan. Pyöreä rakennus on entinen julkinen vessa, joka rakennettiin vuonna 1933 linja-autoaseman yhteyteen. Rakennus toimitti yleisen käymälän virkaa aina vuoteen 1986 asti. Tila kunnostettiin ravintolaksi ja kymmenen vuotta myöhemmin se avattiin nimellä Puutorin vessa. Ensimmäinen ravintola meni kuitenkin konkurssiin vuonna 2014 ja Glogan osti ravintolan ja teki siitä pubin. Nykyään pubissa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia kuten tietovisoja, retrodiskoja ja keikkoja. The WaterLoon vuoden päätapahtuma on traditionaalinen Nostalgia Rock and Pop night, jossa soitetaan koko ilta livenä musiikkia 1960, -70 ja -80 -luvuilta. Rakennuksen edustalla Puutorilla järjestetään myös erilaisia tapahtumia vuoden ympäri.

Kun hampurilainen houkuttaa tai tanssijalka vipattaa

Turun keskustassa kauppatorin kupeessa sijaitseva Shamrock cafe tarjoaa puolestaan Tripadvisorin käyttäjien mukaan Turun parhaat pitsat. Listalta löytyy lisäksi kotitekoisia hampurilaisia ja jälkiruokabravuurina mutakakkua. Paikan erikoisuutena ovat myös toisinaan järjestettävät Turun Pokerimestari-turnaukset. Varsinaista kasinopaikkaa Turussa ei kuitenkaan ole ja pokeri-illoissakin osanottajakunta on kirjavaa, joten kasinopelejä kaipaavat saavat paremman pelikokemuksen netissä. Shamrockissa kannattaa kuitenkin tarkistaa tulevat teemaillat, sillä ravintola tekee viikonloppuisin yhteistyötä yökerho Hamburger Börsin kanssa ja järjestää erityisesti kesäaikaan erilaisia tapahtumia. Viikonloppuisin ravintolasta pääsee sisäoven kautta yökerhon puolelle.

Suosittu illanviettopaikka on myös Taidemuseonmäessä Priman talossa sijaitseva baari Baari. Teemaravintola Baari huokuu 1970-luvun henkeä niin sisustuksen kuin tarjoilujenkin suhteen. Rennolla baarialueella voi nautiskella juomansa vaikka riippukeinussa, kun taas tanssilattian puolella riittää ohjelmaa useina päivinä viikossa pienimuotoisten livekeikkojen ja diskojen myötä. Musiikkityylit vaihtelevat reggaesta 70-luvun poppiin. Kesäisin on avoinna myös Baarin suosittu patio, jossa soittaa DJ.

Linnankadulta löytyvä Dynamo on 15-vuotias puutaloklubi, joka on erityisesti hipstereitten ja radiosoittolistojen ulkopuolisen musiikin rakastajien suosima bilepaikka. Kahdessa kerroksessa toimiva Dynamo on tunnelmaltaan kesämökkimäinen ja sopivan rähjäinen. Taiteilijoita ja muusikoitakin miellyttävässä, kuuluisassa klubissa on myös terassi. Se henkii dynamomaista tunnelmaa puutalon edustalla. Halvat oluet ja iloluontoinen meininki kutsuvat ihmisiä kokoon kerta toisensa jälkeen.

Turun oma erikoisuus: Tunnelmalliset jokilaivat

Aivan oman tunnelmansa Turkuun tuo Aurajoki ja sen rannoille ankkuroidut jokilaivat. Ongelmana onkin vain se, miten valita joen useista houkuttelevista ravintolalaivoista se paras. Onneksi pitkän ja valoisan kesäillan aikana ehtii kokeilla useampia.

Turkulainen-lehden lukijaäänestyksessä jokilaivasuosikiksi valittiin Svarte Rudolf. Valintaa perusteltiin erityisesti laivan hyvällä ruoalla. Svarten bravuuriruokalaji on paistetut silakat. Lukijaraati kehuu paikan hienoa tunnelmaa ja sopivan rähjäistä sisustusta. Toiseksi äänestyksessä sijoittui ravintolalaiva Donna, jossa viehättää erityisesti rento ja nuorekas tunnelma sekä hyvä palvelu.

Kolmantena listalla on pieni jokilaiva Esposito, joka on helppo löytää, sillä sen vierestä puksuttelee Föri joen reunalta toiselle. Laivan terassille astuessaan voi haistaa tervan tuoksun, koivunoksia on aseteltu kalaverkkojen viereen tunnelmaa luomaan. Juomien lisäksi Espositolta saa myös syötävää. Elävä musiikki on osa Turun vanhimman jokilaivan kesätarjontaa.

Jokilaivojen kärkiviisikkoon mahtuivat vielä Aussie Bar, Katarina ja Papa Joe. Aussie Barin kohdalla kehuja keräsi laaja olutvalikoima ja romanttinen ”love deck”. Katarina sai pisteitä hyvistä pitsoistaan ja siitä, että laivalla viihtyvät kaikenikäiset kävijät. Papa Joe sai erityismaininnan hyvästä tunnelmasta.